OmaTilan blogi uudistuu

OmaTilan blogi on uudistunut. Blogin nimi on nyt Elämän kauniit hetket. Blogin aiheet liittyvät edelleen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tulevaisuudessa postauksissa näkyy entistä enemmän myös työelämän teemat.

Elämän kauniit hetket1

Elämämme muodostuu sarjasta pieniä hetkiä, joissa on kaikissa löydettävissä omanlaistaan kauneutta. Elämän rujotkin hetket sisältävät kauneutta, vaikka sitä ei aina ole kovin helppo tunnistaa. Elämän kauniit asiat voivat olla mitä tahansa kasvoilla häivähtäneestä hymystä kauniisiin maisemiin. Merkityksellisyyden tunne elämässä tulee osittain siitä, että pystyy näkemään kauneutta, mielekästä merkitystä ja kasvun mahdollisuutta kaikessa, mitä tulee eteen. Usein odotamme tapahtuvaksi suuria mullistavia asioita ja kun odotuksemme eivät täyty, petymme.

Elämän kauniit hetket eivät ole mitään päälle liimattua onnellisuutta tai yltiöpositiivisuutta, vaan elämän eri sävyjen näkemistä ja niiden sallimista. Uskon, että meillä on jokaisessa päivässä aiheita kiitollisuuteen. Elän ja hengitän. Jos jalat eivät toimi, pystyn kuitenkin ajattelemaan. Jos kädet eivät jaksa tehdä työtä, pystyn näkemään. Olen kiitollinen siitä, että olen tässä ja nyt. Tähän ajatukseen liittyy muun muassa Eckhart Tollen esille nostama ajatus siitä, että ihmisellä ei ole ongelmia, mikäli hän elää täysin tässä hetkessä. Hänen mukaansa kaikki ongelmamme liittyvät menneisyyden tai tulevaisuuden murehtimiseen. Juuri tässä hetkessä, juuri tällä sekunnilla meillä on harvoin mitään todellista ongelmaa. Elämäni vaikeimpina hetkinä olen saanut uskoa ja voimaa tuosta ajatuksesta. Kun selvisin tämän sekunnin, selviän varmaankin myös tulevan minuutin.

elämän rujous

Omassa elämässäni on ollut valtavan raskas ajanjakso ja jos keskittyisin pahaan oloon, vaikeuksiin ja kaikkeen raskaaseen, olisi elämäni sävy varmasti todella synkkä. Tuskin pystyisin toimimaan ja ajattelemaan tulevaa kovinkaan valoisasti. Nyt kohtaan ongelmat ja niiden aiheuttaman kivun, mutta ymmärrän kivun myös olevan merkki siitä, että minussa on jotain, mikä voi parantua. Olen antautunut lohdutettavaksi, olen etsinyt hoitajia ja terapiaa, jotka auttavat eteenpäin. Haluan parantua, haluan toipua, haluan, että elämäni kauniit hetket saavat iloisempia sävyjä kuin kuluneen syksyn ja talven aikana. Kaikki saamani lohtu ja apu ovat auttaneet minua huomaamaan entistä paremmin sen, että se elämän kauneus on usein todella pienissä hetkissä ja asioissa. Tästä syystä myös blogi on vaihtanut nimeään. Uskon, että myös valmennusten ytimessä ovat elämästä ne kauniit hetket, joissa huomamme muutoksen siemenen ja jotka saavat meidät motivoitumaan muutokseen.

Jos kauniita hetkiä on vaikea huomata tai muistaa, ota kynää ja paperia ja ota tavaksesi kirjoittaa joka ilta vähintään yksi asia, joka oli päivässäsi kaunista. Vuoden päästä sinulla on jo hyvä kokoelma elämän kauniita hetkiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s