Mitä sinä todella haluat?

Oikeat sanat tulevat oikeaan aikaan. Oikeat teot, tapahtumat ja oivallukset ilmentyvät juuri silloin, kun on niille sopivin hetki.

Olen opetellut kuuntelemaan itseäni jo vuosien ajan. Hyvin pitkään tein asioita vain siksi, että kuvittelin toisten pitävän minusta enemmän tekojeni vuoksi. Olen kokenut ja nähnyt sen, ettei aito rakkaus lisäänny tekojeni myötä, jos en tee, puhu ja tunne täydestä sydämestäni. Ei ole helppoa kääntää näkökulmaa toiseksi, kun aina on halunnut aistia, mitä muut tuntevat, kuulostella toisten mielialoja ja tarpeita, unohtaen sen, kuka minä todella olen ja mitä minä haluan. Olen uuvuttanut itseni tehdessäni asioita, jotka eivät ole tuntuneet oikeilta, särkenyt sydämeni etsiessäni rakkautta ulkopuoleltani ja romahtanut koettuani tulleeni hylätyksi. Olen kuvitellut oman arvoni olevan riippuvainen siitä, miten paljon minua rakastetaan. Nyt olen kiitollinen siitä, että ymmärrän rakkauden olevan minussa, riippumatta siitä olenko yksin tai rakkaiden ihmisten lähellä.

shark

Muutos kohti aidompaa itseä on ollut kivulias ja edelleen välillä mielen täyttää tuska ja pelko siitä, että hyväksytäänkö minut tällaisena ja onnistunko siinä mihin ryhdyn. Epäonnistumisen pelko synnyttää pelon häpeästä ja hylätyksi tulemisesta. Suuren suuria asioita, jotka herkästi estävät omasta sisimmästä käsin toimimisen ja asettavat kapuloita rattaisiin, kun olisi aika uskaltaa ottaa askelia kohti jotain uutta ja tärkeää. Nykyisin minulla on taustalla entistä voimakkaampana se tietoisuus, että haluan olla juuri minä ja haluan auttaa ihmisiä juuri sillä tavoin kuin minun sydämeni ohjaa tekemään. Haluan auttaa ihmisiä löytämään oman itsensä ja polkunsa sekä raivaamaan tieltään esteitä omien unelmien toteuttamiseksi. Haluan tarjota mahdollisuuksia tasapainoon ja selkeyteen.

Tieni ammattijärjestäjäksi ja life coachiksi on kulkenut oman tarpeen kautta. Lähdin opiskelemaan ajatuksenani saada uusi ammatti ja osaamista, jota voin hyödyntää yrittäjänä, mutta olen saanut paljon enemmän. Olen todennut, että opinnot ja työni ovat olleet tärkeitä etappeja elämäni matkalla. Ensinnäkin, omissa kaapeissa ja mielessä on löytynyt paljonkin raivattavaa! Olen kohdannut käsittämättömän määrän inspiroivia ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua menemään rohkeammin kohti omaa itseäni. Nyt voin käyttää kokemukseni ja ammattitaitoni työssäni sinun hyväksesi.
Hiljenny hetkeksi ja kuuntele, mitä sinä haluat. Mitä sinä todella haluat?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s